Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus

Nikealais-konstantilopolilainen uskontunnus syntyi Nikean kokouksessa ja sitä seuranneessa vuoden 381 kokouksissa syntyi teksti jota kutsutaan "Nikealais-konstantinopolilaiseksi uskontunnustukseksi". Uskontunnustus menee näin:

    Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään,
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
uskon yhteen Herraan, Jeesuukseen Kristukseen,
         Jumalan ainoaan Poikaan,
     joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
     valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta,
 syntynyt ei luotu, jokja on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden
         astui alas taivaista,
       tuli lihaksi Pyhästä Hengestä,
   ja Neitsyt maria syntryi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin puolestamme
Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
    nousi kuolleista kolmantena päivänä,
   niinkuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella
  ja kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan,
eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua,
uskon pyhäänhenkeen, Herraan ja eläväksi tekevään, joka lähtee isästä,
jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan
  ja kunnioutetetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
 Uskon yhteen pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
  Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
       odotan kuolleiden ylösnpousemusta
          ja tulevan maailman elämää.



   Tehnyt: Johanna 7 luokka

Kirkon hallinto 300-luvulla

300-800 luvulla kirkko oli jakautunut viiteen patriakaattiin: Konstantinopoli, Rooma, Aleksandria, Antiokia ja Jerusalem.  Näistä muodostui viisi itsenäistä paikalliskirkkoa. Näiden kirkkojen piispoja alettiin 500-luvulla nimittää patriarkoiksi. Kenelläkään heistä ei ollut täyttä valtaa toisiin kirkkoihin. Rooman piispa olisi halunnut itsellensä erityisaseman, koska Rooman ensimmäisenä piispana pidettiin  apostoli Pietaria. Koska apostoli Pietari oli Jeesuksen opetuslapsi ja hänet ristiinnaulittiin Keisari Neron aikana Roomassa.

    Vähitellen Rooman patriarkassa alettiin korostaa Rooman piispan eli paavin, arvovaltaa kaikkien piispojen esimiehenä. Idässä Konstantinopolin patriarkka oli suhteessa muihin patriarkkoihin primus inter pares eli käännettyen vertaistensa joukossa" muttei se merkinnyt hallinnollista valtaa muihin paikalliskirkkoihin.   Patriarkat jakaantuivat hiippakuntiin, jotka jakaantuivat seurakuntiin. Jokaisen hiippakunnan joiden johdossa oli piispa jonka tehtävänä oli yleensä huolehtia kirkon opetuksien laadusta ja puhtaudesta omalla aluellaan. Seurakuntaa johti seurakunnan vanhin eli presbyteeri.  Papit vastasivat paikallisen kirkkonsa jumalanpalveluksista, diakoneista, taloudesta ja kirkollisesta avustustyöstä. Kirkolla oli tuohon aikaan suuri osa ihmisten elämästä.
Kirkko tiesi heidön mielestä oikeat asiat ja pystyi auttamaan heitä elämässä eteenpäin

Tehnyt: Johanna 7.luokka